Pakkaspuuhia

Tämmösiä puuhia mulla on pakkaskeleillä.
Välillä pitää purkaa energiaa, ku ei pääse ulos riehumaan.

Aurinkoenergiaa!

Päivän herkku oli yhtä aurinkoinen ku säätila ulkona.

Pakkasta oli mulle vähän liikaa,

joten nautin auringosta tänään sisäsesti.

Slurp!

Pötköt

Kattokaa, mitkä mielettömät herkkupötköt!

Paha pakkanen!

Mä oon pysytelly viime päivinä lähinnä sisätiloissa.

Joskus on kuitenkin ollu pakko mennä ulos.

Ulos lähteminen kestää hiiiiirmusen kauan,

ku ekaks pitää pukee takki ja sit tossut.

Ja ku mennään ulos ja mä lähen viipottamaan,

joku tossuista lentää aina matkan varrelle.

Tyhmät tossut, paha pakkanen!

Tulis jo kesä!

Pöllöilyä

Typyn kanssa on kiva pöllöillä!

Parasta pakkasella

 

 

 

Pakkasella (ja muillakin säillä) 

parasta on pötköttely peiton alla lämpimässä kainalossa.

Siitä vaan seuraa vääjäämättä myös pakkaspäivän ikävin osuus:

peiton alta pitää nousta ja palata kylmään maailmaan.

Pysykää lämpiminä!

Onnenkatastrofi

Mä oon ennenkin kehunu meijän naapureita,

mut nyt on taas syytä kehuihin.

Naapurille oli sattunu ohrarieskafiasko,

jonka seurauksena emännälle tarjottiin monta rieskapalaa mulle tuotavaks.

Onnettomuus koitu siis mun onnekseni.

Mä en oo koskaan ollu leivänsyöjä,

joten suhtauduin tähän rieskajuttuun vähän epäillen - turhaan.

Oi, mä oon ihan hullaannuin rieskaan ja ihmettelin syytä siihen.

Emäntä arveli, et se johtuu siitä, et ne on piimärieskoja.

Piimähän on ollu pienestä pitäen mun herkkua.

Mitä tästä opimme?

Joka päivä on mahollisuus löytää uus herkkuruoka!

Nakkipiilo

Kuulin, et keittiössä avattiin pakastimen ovi.

Höristin tietysti korviani.

Sit kuulin, et pakastimesta otettiin nakkipaketti.

Enää en höristelly mitään vaan säntäsin tapahtumapaikalle.

Nakkeja!

Tiesin et, ne on mua varten, koska mä oon tässä taloudessa ainoo nakinsyöjä.

Mut ihan turhaan säntäilin.

Mulle ei annettu niitä nakkeja, ku ne oli jäisiä.

Mitä siitä?

Nakki ku nakki.

Menin sit nakkipiiloon eli mököttämään niin pitkäks aikaa,

ku nakit oli emännän mielestä syömäkelposia.

Kettumainen päivä

 

Emäntä muris eilen, et sillä oli kettumainen päivä.

Mä en oikein ymmärtäny.

Mun mielestä kettumaisuus on kivaa!

Sehän tarkottaa sitä, et mä juoksen ja riepotan mun kettua ja

ilahutan samalla kaikkia, jotka kattoo mun ja ketun menoo.

Emäntä selitti mulle, ettei se ihmisten maailmassa tarkota samaa.

Mä sanoin sille, et se vois ottaa käyttöön ton

mäyräkoiraversion kettumaisuudesta.

Sen elämä ois sillon paljon helpompaa.

Onneks mä ja mun kettu ollaan olemassa ja

elämänviisauksia jakamassa!

Kehtuuttaa!

Nyt kehtuuttaa.

Sen verran jaksan kuitenkin,

et vääntäydyn rapsutustenvastaanottoasentoon.

Niin et jos joku vois vähän rapsuttaa...?

Onks supiineita näkyny?

 

 

Meijän piti lähtee

ulkoilemaan Typyn kanssa,

mut sille oli yllättäen tullu tärkeempää menoo,

johon liitty joku mystinen tyyppi nimeltä Supi.

No, Typyn emäntä lähti sit meijän mukaan lainakoiran kanssa.

Mä en ymmärrä mitään tommosista supiineista,

mut mä oonkin kaupungissa syntyny ja kasvanu.

Niin et turha mulle on naureskella.

Kyl mäkin tunnen pupun ja kissan ja oravan.

Eiks siinä oo kylliks eläintietämystä kaupunkilaismäyräkoiralle?

Tuplamäyriskassi

Me saatiin lahjaks tuplamäyriskassi.

Ohjeen mukaan siihen mahtuu siis kaks mäyräkoiraa.

Ku mä oon meillä ainoo mäyräkoira,

jouduin kassiin yksikseni.

Jos meillä kotona ois tuplamäyrikset, ois ainakin seuraa tuolla kassissa.

Arvatkaa, ketä saan kiittää tästäkin älynväläyksestä:

Typyn mammaa, totta kai!

Matalan profiilin mäyräkoira

En tykkää lähtee iltapissille,

ku on kylmää ja märkää.

Joskus meenkin piiloon sillä aikaa, ku emäntä pukee ulkovaatteita.

Toisinaan mun piilot on aika hyviä, joskus ei niin hyviä.

Viime aikoina on ollu vaikee piiloutua ja

syytän siitä mun Typy-kamun mammaa.

Typyn mamma toi mulle vilkkuvalon, joka laitetaan pantaan.

Hyvä idea sillon, ku on tarkotus näkyä,

mut tosi huono idea sillon, ku haluu pitää matalaa profiilia.

Lanttulaatikkorosmo

Emäntä oli jemmannu mulle pakastimeen lanttulaatikkoo

ja tänään sain sitä herkkuruuaks hyvien treenien jälkeen.

Mut tiiättekö mitä?

Ku mä kävin syömisen lomassa olkkarissa

tarkistamassa, et mun herkkuluu on varmasti tallessa,

joku oli käyny sillä aikaa maistamassa mun laatikkoo!

Emäntä mutis jotain mun lyhyestä muistista,

vaik mä olin järkytyksestä ihan äimänä.

Kysyin emännältä, oliko se syyllinen.

Ei sanonu olevansa.

Tää menee varmaan taas Naapurin Mustin piikkiin.

Ettäs kehtaat, Musti!