Syyssiivous

  Tehtiin vähän syyssiivousta ja -inventaariota meijän autossa,

kun sinne oli kertyny jonkun verran mun tavaroita.

Tässä inventaarioluettelo:

Treenitasku 

(Emännän, ei mun. 

Mahtusin itekin tohon taskuun, mut en koskaan saa olla treenien aikana siellä.)

Tonttulelu 

(Mun suosikki.)

Palloja 

(Saan käyttää ihan liian harvoin.)

Noutokapula

(En tykkää.)

Kurariepu 

(Kaikki, mikä kuivattaa ja lämmittää, on mun mieleen.)

Makuualusta 

(Pehmeys on tärkeetä.)

  Namipurkki

(NAM!)

Namipussi 

(NAMNAM!)

Kissanruokapurkki

(Älkää multa kysykö, miks!)
Aika paljon tavaraa pienellä koiralla,
mut evästä sais olla enemmänkin!

Eläinten viikko muka!

Mun mielestä ei ois ollu lainkaan liikaa pyydetty,

et eläinten viikon sankaritar 

ois saanu istua kunniapaikalla etupenkillä

maisemia kattomassa.

Mut eihän se tietenkään menny niin.

Emännän mielestä se ei ois ollu turvallista.

Siellä mä sit kyhjötin, häkitettynä takapenkillä turvavöissä.

Arvatkaa oliko juhlamieli?

Syylliset sukkikset

Mä saatan näyttää vähän syylliseltä.

Menin sohvalle, vaikken sais.

Mut eipä noi sukkiksetkaan sais olla sohvalla.

Nehän ihan kutsu mua pötköttelemään.

Emäntä tuli tietysti siihen paikalle ja

mä pistin välittömästi korvat lurpalleen muka katumisen merkiks.

Mä mitään katunu!

Mä en oo katuvaista sorttia,

mulla on vaan tapana esittää katuvaista, 

kun jään rysän päältä kiinni.

Tästä tempusta en selvinny kunnialla.

Mä nääs pääsen hyppäämään tohon sohvalle, mut en uskalla hypätä alas.

Se vaan tuppaa unohtumaan, jos sohvalla on jotain houkuttelevaa

niinku esimerkiks sukkikset.

Niin että sukkisten syytä koko juttu!

Maskotti

 

Meil on maailman parhaat naapurit,

kertakaikkiaan!

Kattokaa, mitä meijän oven takana oli oottamassa:

kesän viimeset kukkaset meijän naapurin puutarhasta ja 

kortti, jossa on mun kuva!

Joskus meijän oven takana on ollu haukifileitä,

joskus salaattia ja kerran kananmunia.

Luitakin on joskus ollu.

Kukkaset on tietysti ihan nättejä,

mut mä arvostan kuitenkin eniten noita syötäviä ylläreitä.

Siitäkin meijän naapurit on ihan parhaita,

et ne tykkää kovasti musta ja mä niistä.

Niitä saa muiskutellakin ja niil on mulle kivoja nimiä

niinku esimerkiks nallikka ja muru.

Mä oon vähän niinku meijän talon maskotti.

Kesä, minne meet?

Siis mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

Viime viikolla oli vielä ihan kesä.

Alkuviikolla tuli syksy ja

tänään satoi jo räntää.

Räntäsadeulkoilusta ei otettu kuvaa.

Arvaatteko miks?

Mä EN ulkoile räntäsateessa.

Tän vuoden ulkoilut taitaa olla mun osalta ulkoiltu.

Mä meen nyt talviunille.

Superluu

Viime aikoina meillä kotona on ollu paljon pulinaa luista.

Mä nimittäin oon kuulemma

a) liian nirso luiden suhteen 

ja

b) liian kova tuhoomaan luita, kun saan tarpeeks hyvänmakusen.

Mä oikasen nyt nää kaks väärinkäsitystä.

a) Mä en oo luiden suhteen nirso.

Toistan: en oo nirso vaan tarkka.

Hifistelijä, niinku ihmiset sanoo.

 b) Mä en oo mikään luiden tuhooja.

Oon lukenu, et luita pitää pureskella, ettei tuu hammaskivee.

Tänään me päästiin yhteisymmärrykseen.

Käytiin ostamassa ("Taas kerran", huokaa emäntä.) uus luu.

Ja ihme tapahtu: 

mun uus luu on supermaukas JA superkestävä.

Perheriita vältetty!

Sitä on ilmassa

Viime aikoina on mäyräkoiramaailmassa ollu liikkeellä

hitaita peppuja.

Esimerkiks mun blogikamu  Nakki on myös pylleröinen eli mun peppusamis.

Mullahan tätä hitaan bebandeeroksen vikaa on ollu pienestä asti.

Meijän vanhassa blogissakin 

http://mirkkulainen.blogspot.fi/2012/05/pyllero.html 

emäntä raportoi asiasta.

Musta tässä asiassa ei oo mitään ihmeellistä.

Sekä mä että Nakki ollaan vikkeliä tyttöjä,

niin ettei sille mitään voi, jos beba ei aina pysy menossa mukana -

varsinkaan sillon, kun on kiire herkkujen ääreen!