"Onko jo turvallista tulla esiin?"
Treeneissä sattui hyvin ikävä välikohtaus.
Suuri uroskoira
(jätämme rodun mainitsematta,
jottei rotu leimautuisi öykkäriroduksi ja
koska emäntä rakastaa noita kyseisen rodun edustajia,
kunhan ne vaan ovat hyvinkoulutettuja)
koska emäntä rakastaa noita kyseisen rodun edustajia,
kunhan ne vaan ovat hyvinkoulutettuja)
hyökkäsi Mirkun kimppuun.
Emäntä ehti jo luulla,
että joutuu lähtemään treeneistä
koiranraato kainalossaan.
Apinan raivolla
emäntä hyökkäsi Mirkkua puolustamaan ja
tilanteesta selvittiin lopulta säikähdyksellä
(suurella sellaisella).
Sekä koira että emäntä
tärisivät vielä kotonakin,
niin kovin järkytyimme molemmat.
Sekä koira että emäntä
tärisivät vielä kotonakin,
niin kovin järkytyimme molemmat.
Parasta traumaterapiaa Mirkulle on ollut
sylissä oleminen ja
peiton alla piilossa makaaminen.
Voi kauhea, tää on just sellaista, mitä mä pelkään aina lenkeillä tapahtuvaksi. Selvisittekö molemmat todellakin ilman naarmuja? Onneksi! Toivottavasti saitte edes anteeksipyynnön tuon koiran omistajalta. Oletan että treenaatte sisätiloissa ja tuo koira oli samoissa treeneissä. Mielestäni sille pitäisi asettaa porttikielto sinne treeneihin järjestäjän taholta. Nyt teille trauman paranemisterkkuja, Mirkulle rapsuja ja suukkoja!
VastaaPoistaKaikesta huolimatta, mukavaa ja leppoisaa pääsiäistä teille!
Ellieli: Kiitos! Kyllä me ilman ulkoisia naarmuja selvittiin. Yksi pätevämpi koiraihminen tunnusteli heti Mirkun jalat sun muut ja totesi, että kaikki oli paikoillaan. Saimme myös anteeksipyynnön. Niiltä osin kaikki siis ok!
PoistaIloista pääsiäistä teillekin!:)
Hui kamala! Onneksi ei käynyt kuinkaan. Kaikesta huolimatta hyvää pääsiäistä! Nyt Mirkku sanot mammallesi, että olisi hyvä aika antaa jotain herkkua.
VastaaPoistaAlma & kumpp.: Sain ihan HIRVEESTI herkkuja! Emäntä syötti mulle koko pussillisen treeninameja, kun oltiin selvitty tuosta hötäkästä. Lopputreenien ajan sain siis extranameja!
PoistaPääsiäisiloa teillekin!:)
Kamalaa! Aivan kuten Ellinkin omistaja, juuri tuollaista aina pelkään lenkillä minäkin. Olen myös samaa mieltä, että kyseinen koirakko olisi ansainnut porttikiellon. Ei ole kyllä normaalia muutenkaan, että uros hyökkää nartun kimppuun.
VastaaPoistaToivottavasti sekä Mirkku että omistajansa toipuvat säikähdyksestä pääsiäistä viettäessään, me lähetämme täältä sairastuvalta paljon lämpöisiä terveisiä! T. Laura ja Mauri
Laura ja Mauri: Minä en ole osannut edes pelätä mitään tuollaista. Tästä eteenpäin kyllä pelkään sitäkin enemmän.
PoistaOnneksi kaikki on kunnossa, nyt vaan pitää saada Mirkun luottamus isoihin koiriin palautumaan. Kärsivällisyyttä se kai vaan vaatii (ja kuten varmasti muistatte, sitä puuttuu sekä koiralta että emännältä).
Tuhat muiskua sairastuvalle, sekä Lauralle että Maurille!:)
Voi ei, sielläkin tommoista!
VastaaPoistaMekin pelätään nykyisin joka kerta kun lähdetään iltalenkille, onko ne hurtat irti vai ei:(
Onneksi selvisitte, mutta nuo henkiset vauriot onkin sitten varmaan pitkään kestäviä. Halit ja muiskut:)
Aurinkoista pääsiäistä!
Tiitu ja emäntä: Ymmärrämme täysin pelkonne.
PoistaHaleja ja muiskuja teillekin, eiköhän tästä selvitä!
Iloista pääsiäistä!:)
Meillä Riitu pelkää isoja koiria, paitsi sellaisia joihin on tutustunu jo ihan pienenä. Saksareita Riitu syö välipaloikseen, varsinkin kotikadun eräs, miulla on tosi piteleminen Riitussa:(
VastaaPoistaTuula ja Riitu: Mirkkukaan ei ole yleensä isoista koirista innoissaan. Onneksi on kuitenkin muutama isokin kaveri, joita neiti ei kauhistu.
PoistaEthän, Riitu, ole uhkarohkea ja mene uhittelemaan isommille, ethän?
Voin hyvin kuvitella miten olette molemmat pelästyneet. Jostain syystä en oikein välitä isoista koirista, luulen sen johtuvan juuri tällaisista hyökkäysjutuista joita olen kuullut (huonosti koulutettu koira...).
VastaaPoistaEdellisellä asuinalueella ulkoilutti kahta isoa koiraa hento tyttö joka ei saanut koiriaan kuriin (olen varmaan tästä jo aiemmin jossain kommentoinut). Kiersimme ne kaukaa - ihan jo sen takia että tyttö käytti kolinapurkkia. Saimme molemmat, minä ja koira, aina sätkyn kun tyttö heitti kolinapurkin lujaa maahan. Mitäs minun koirani oppii kun näkee ison koiran ja samalla pelästyy meteliä, kysyn vaan...
Oho, meni vähän OT :)
Kaunis Nelli: Eipä haittaa, aiheeseenhan tuokin liittyi!:)
PoistaEmäntä ottaisi hirveän mielellään Mirkulle ison koiran kaveriksi, se on yksi iso haave. Mutta, kuten sanottu, kunnon koulutus on kaiken aa ja oo, mutta tämä koskee myös pieniä koiria!
Mirkku on nyt alkanut rähistä isommilleen, joten ehkä mekin joudumme ottamaan kolinapurkin käyttöön. Emäntää ei tuo ajatus kyllä kovasti innosta...
Hui kauhistus! Onneksi kaikki päättyi hyvin.
VastaaPoistaSvea: Totta turiset! Ihanaa, että saatiin huokaista helpotuksesta!:)
PoistaApua! :( Toivottavasti teilläkin kääntyy kaikki vielä hyväksi! Hertta alkaa olla psyykkeeltään jo paremmilla kantimilla ainakin näin ihmisten ja koiran välisessä kanssakäymisessä, saa nähdä sitten myöhemmin, mitä tulee olemaan muiden koirien kohtaaminen.
VastaaPoistaMä olen aivan sanaton. Se tosin johtuu siitä, että tiedän tällä hetkellä hieman turhankin omakohtaisesti sen järkytyksen tunteen. Mä pysyin kohtuullisen hyvin kasassa siinä vaiheessa, kun käveltiin tapahtumapaikalta sisälle, mutta olohuoneessa multa sitten pääsi se itku ja se tärinä... Äh! :(
Kovasti voimia teille!
Asta: Samoin teille! Käytiin lukemassa teidän kauhukokemuksestanne ja tunsin SUURTA sympatiaa!<3
PoistaBlogikamut houkuttelevat onneksi Mirkun pois peiton alta, vaikka pelästys on ollut suuri noin pienelle. Tulisimme nuolaisemaan pelot pois, mutta kun pitää vahtia pääsiäisen ajan tuota emäntäämme ;)
VastaaPoistaArttu & Basse
Mai: Kiitos, Arttu ja Basee, tulen mielelläni pois peiton alta, kun te ihanat kamut ootte odottamassa!:)
PoistaOnneksi nuo tilanteet usein näyttävät ja kuulostavat pahemmilta kuin mitä ovatkaan. Kyllä se siitä Mirkku, rohkeasti vaan pois peiton alta, ei haukku haavaa tee vai miten se nyt menikään :)!
VastaaPoistaLiisa: Kiitos tsemppauksesta! Täällä ollaan jo iloisella mielellä, joskin isot koirat saavat Mirkulta nyt isot haukut, olipa rotu mikä tahansa, mutta toivottavasti sekin asia korjaantuu aikanaan.:)
Poista